[Julkaistu aiemmin toisella blogialustalla 27.8.2017]
Kun Iltalehti julkaisi elokuun alussa jutun Instagram-runoudesta, ajattelin että vau, iltapäivälehdessä puhutaan runoudesta ilman, että se liittyy Jenni Haukioon, nyt taidetaan olla merkittävän aihepiirin äärellä.
Olen kirjoittanut aikaisemmin sosiaalisesta mediasta kirjallisuuden alustana mm. Twitter-tarinoiden yhteydessä.
Instagram on esimerkiksi Twitteriin tai Facebookiin verrattuna mielenkiintoinen alusta tekstien julkaisemiselle, sillä se on tarkoitettu kuvien (ja lyhyiden videoiden) jakamiseen. Toki sielläkin on mahdollista kirjoittaa kuvateksti, mutta pääasiassa kyseessä on kuitenkin visuaalinen somealusta.
Instagram-runous onkin kuvarunoutta.
Visuaalinen alusta tuo haastetta tekstin julkaisun muotoon, sillä Instagramissa ei ole mahdollista jakaa pelkkää tekstiä tekstinä. Aina tarvitaan kuva. Ongelma on mahdollista ratkaista kahdella tavalla: jakamalla tekstiin liittyvä (tai liittymätön) kuva ja kirjoittamalla runo tai tarina sen kuvatekstiksi. Tällä tavalla runon tai tarinan on mahdollista olla hieman pitempi, ja sen ja kuvan välille voi syntyä mielekästä vuoropuhelua.
Toinen tapa on julkaista teksti itse kuvassa – esimerkiksi ottamalla kuva paperille, tai minne tahansa, kirjoitetusta tekstistä. Instagram on täynnä toinen toistaan mielikuvituksellisempia tapoja tehdä tällaisia ”tekstikuvia”. Runon voi kirjoittaa vaikka käteensä, hiekkaan tai seinään. Toisaalta tekstiä ei myöskään ole pakko kirjoittaa oikeasti fyysiseen ympäristöön, jos käyttää kuvankäsittelyohjelmaa.
Suuri osa Instagram-runoudesta julkaistaan tekstikuvina. Kuvatekstinä julkaistu runo hukkuu kuvien virtaan, kun huomio Instagramissa kiinnittyy nimenomaan kuviin. Huonona puolena on, ettei kuvassa julkaistu teksti voi olla kauhean pitkä. Instagram-runous muistuttaakin usein aforismeja.
Runouden, myös lyhytproosan, yleistyminen somekanavissa on merkittävää, luonnollista ja kiinnostavaa kehitystä.
Luonnollista se on, sillä kirjallisuus etsii aina uusia tapoja olla olemassa ja tulla lähemmäs ihmisen arkielämän kokemusmaailmaa. Kiinnostavaa se on, koska me emme tiedä mihin muotoon se asettuu uusissa välineissä, ja jääkö ilmiö elämään.
Erityisen merkittävää somerunous on ennen kaikkea kahdesta syystä:
Ensinnäkin, se tuo runoilijat lähemmäs niitä potentiaalisia lukijoita, jotka eivät ole painetun runouden kuluttajia. Jos runous (ja lyhytproosa) nykyään nähdään romaanimuotoiselle tekstille alisteisina, marginaaleina kirjallisuudenmuotoina, sosiaalinen media voi tuoda tähän muutoksen. Se elävöittää kirjallisuuttamme ja tuo sen saataville myös painotuotteita lukemattomille.
Tunnetuilla some-kirjailijoilla ja -runoilijoilla on mahdollisuus tehdä kirjallisuudesta taas muotia.
Toiseksi, somerunous tarjoaa matalan kynnyksen omien tekstien väkertämiselle ja jakamiselle. Tykkäykset ja kommentit tarjoavat välittömän palautteen, ja voivat saada jonkun tosissaan innostumaan kirjoittamisesta. Kyse on minusta hieman samanlaisesta ilmiöstä kuin rap-musiikissa; myös ne, jotka eivät perinteisesti ole kiinnostuneita kirjallisuudesta, voivat kiinnostua kirjoittamisesta.
Instagram on vahvasti nuorten ja nuorten aikuisten somekanava. Jos esimerkiksi koulun äidinkielen tunnilla runous ei saa nuoria innostumaan, voisiko opetuksen avuksi kokeilla Instagram-runoja? Vahvin suhde kirjallisuuteen syntyy silloin, kun se kohtaa oman kokemusmaailman. Innostus vaikkapa lukuharrastukseen voi syttyä oman tekemisen kautta – ja sen jälkeisenä haluna tietää ja oppia lisää.
Ja lyhytproosasta kiinnostuneille tiedoksi, Instagramia voi käyttää myös lyhyiden tarinoiden kertomiseen. Olin työni puolesta mukana Helmet-kirjastojen järjestämässä kahden virkkeen genrekirjoituskilpailussa, jonka tuotoksista osa julkaistiin Instagramissa.
Tässä vielä Instagram-runouden vasta-alkajille Teen Voguen lista tileistä, joita kannattaa seurata. Lisää tärppejä löydät googlettamalla ”best instagram poets” tai Instagramista mm. hashtageilla #poem #poetry tai #runo.
Comments